Hyvä fiilis

Se on lahtelaisen parturi-kampaaja Miia Tannerin mielestä kampaamossa ensiarvoisen tärkeää. Miia halusi perustaa oman liikkeen, jotta fiilis olisi juuri sellainen kuin hänen unelmiensa kampaamossa pitää olla. Sillä lopulta vain fiiliksellä voi erottua ja tehdä muistijälkiä. Laadukas, asiakkaan toiveiden mukainen työnjälki on oikeastaan perusoletus, josta ei ole varsinaiseksi kilpailuvaltiksi.

Kampaamotuolissa henkilökemia saattaa ratkaista

Yli kahdenvuosikymmenen ajan lahtelaisissa kampaamoissa työskennellyt Miia on huomannut, että monelle hetki kampaamon tuolissa on hektisessä arjessa sitä kallisarvoista omaa aikaa. Tarpeellinen pysähtymisen ja syvään huokaisemisen hetki. Toki omaa aikaa olisi hyvä ottaa arjessa useamminkin, mutta joskus homma nyt vain menee niin. Juuri siksi Miia haluaa tarjota tuon hetken mahdollisimman hyvällä fiiliksellä. Ja tekee sen nyt yhdessä muiden kampaamossaan työskentelevien yrittäjien kanssa. Kaikki Tannerin ammattilaiset jakavat yhteiset arvot, mikä on Miialle tärkeää. – Kampaajalta vaaditaan hyvää pelisilmää asiakkaan mielentilalle. Joskus aika nopeastikin huomaa, että tämä asiakas haluaa nyt syventyä lukemaan lehteä ja se on ihan hyvä niin. Silloin hetkeä ei häiritä kuin ehkä pakollisilla pyynnöillä siirtyä pesupaikalle, Miia lupaa. Monien tutuiksi tulleiden asiakkaiden kanssa rupatellaan kuitenkin lähes kaikesta maan ja taivaan välillä. Osasta on tullut jopa sydänystäviä, kun juttu on edennyt poikkeuksellisen vahvasti samalla aaltopituudella. Onpa yhteisiä kyyneliäkin vuodatettu. Moni asiakas kiittää Tannerilta poistuessaan paitsi uudesta lookista, myös sielunhoidosta ja terapiasta. Niinä hetkinä Miian sydämessä läikähtää erityisen lämpimästi.

Viimeisimpiä trendejä ja mutkatonta perusduunia

Kun kuuntelee työstään intohimoisesti kertovaa Miiaa, voisi kuvitella, että kampaajan työ on ollut hänelle jo lapsuudessa pikkutytön kiharoiden ja kauneuden täyttämä unelma. Tositarina ei kuitenkaan ole näin romanttinen, vaan onnellinen nykytila on pitkälti puhdas sattuma. Lukiota puolitoista vuotta puoliväkisin käytyään Miia totesi, että nyt saa riittää. Lehdestä osui sopivasti silmään ilmoitus alkavasta parturi-kampaaja-koulutuksesta. Käsillä tekeminen on aina tuntunut enemmän omalta jutulta kuin tiedon pänttääminen kirjoista. Kampaamotuolissa mieluisinta kädentyötä Miialle ovat erilaiset värjäykset. Tulevien kausien trendejä hän käy haistelemassa ja treenaamassa säännöllisesti koulutuksissa, koska osa asiakkaista haluaa tyylinsä olevan vahvasti ajassa kiinni. Hän ei kuitenkaan halua kampaamostaan välittyvän fiilistä, että se olisi tarkoitettu vain trenditietoisille. – Tanner ei saa minusta olla liian hieno paikka, koska haluamme palvella ihan tavallisia lahtelaisia, jollaisia itsekin olemme. Minusta on aivan fine, että asiakas käy säännöllisesti siistimässä tuttua ja turvallista hiustyyliä. Ei aina tarvitse niin kovasti uudistua.

Kampaaja saa joka toiselta asiakkaalta vapaat kädet

Miian mukaan asiakkaat jakautuvat aika tarkkaan fifty-fifty heihin, joilla on vahva oma näkemys valmiina ja heihin, jotka haluavat antaa kampaajalle vapaat kädet. Aika usein asiakkaalla on mukanaan lehdestä leikattu kuva toivotusta mallista tai väristä. – Se on itse asiassa tosi toimiva tapa, sillä vain sanallisesti kuvailemalla asioista voi tulla aika eri käsitys. Esimerkiksi joku tietty värisävy voi eri ihmisten mielissä hahmottua ihan erilaisena. Kuva viestittää selkeästi, mitä asiakas haluaa. Useimmiten lehdistä poimitut ideat ovatkin täysin toteuttamiskelpoisia, mutta lehtikuvien kiharoihin Miia kehottaa suhtautumaan varauksella. Ne kun on yleensä tehty raudoilla kihartamalla eikä permanentilla saada aikaan samanlaista lopputulosta. Ihaninta Miiasta on, kun uusi asiakas heittää haasteen kertomalla, että tätä tukkaa ei muuten vielä kukaan ole saanut kuosiin. Ensimmäisellä kerralla uuden asiakkaan kanssa osin vielä tutustutaan tämän hiuslaatuun ja esimerkiksi pyörteisiin. Toisella kerralla Miialla on jo aivan eri näppituntuma siihen, kuinka asiakkaan hius käyttäytyy. Kun asiakas sitten palaa kerta toisensa jälkeen uudelleen, antaa se palautteen siitä, että näppituntuma on ollut oikea.

Support your local puhuttelee

Kampaamo ja kauneushoitola Tannerin osoite on Rautatienkatu 14. Kyseessä on siis jonkinlainen ympyrän sulkeutuminen, sillä juuri tuossa osoitteessa sijaitsi monen vuoden ajan Miian pitkäaikainen työpaikka Hius- ja Meikkistudio D’lux. Liiketiloissa oli Miian mielestä juuri oikea fiilis, joten hän oli jo jonkun aikaa seuraillut niitä sillä silmällä. Keväällä 2016 tilat vihdoin etsivät uutta vuokralaista. Päätös omasta kampaamosta oli tehty sillä samaisella hetkellä. Rautsikan yrittäjien keskuudessa on hyvä tekemisen meininki. On mahtavaa päästä tuohon porukkaan mukaan. Lahtelaisten hienosti omaksuma Support yourlocal -ideologia on mielettömän hieno, Miia intoilee. Miia vinkkaa mielellään muidenkin paikallisten yrittäjien palveluista, jos joku sattuu sopivasti kyselemään osaamista, jota toisella asiakkaalla on. Verkostoitumisen arvo on tullut jo kertyneinä yrittäjävuosina sisäistettyä omakohtaisesti. Asiakkaat arvostavat iltapainotteista palvelua Vuodet kolmen kampaamoyrittäjän tiimissä olivat todella opettavaisia ja antoisia, ja antoivat rohkeutta hypätä omilleen osittain kohti tuntematonta täysin omaan yritykseen. Pitkiä työpäiviä en ole pelännyt koskaan. Tai jos tarkkoja ollaan, niin tässä tapauksessa työillat saattavat olla pitkiä. Miia nimittäin ajoittaa työrytminsä mielellään iltapainotteiseksi, koska hän itse nauttii kiireettömistä aamuista ja kokee olevansa vasta illalla parhaassa työterässä. Päivätyötä tekevien asiakkaiden ei siis koskaan tarvitse kysellä kampaaja-aikaa virka-ajan ulkopuolelta peläten olevansa se illan viimeinen ei-toivottu asiakas, josta pitää suoriutua mahdollisimman nopeasti. Aamuseitsemäksi työn äärelle selviytyminen on Miialle huomattavasti haastavampaa. Mutta siitäkin toki suoriudutaan, jos tarve vaatii. Ja onneksi Tannerilla palvelee nykyisin myös muita alan ammattilaisia, joten itselleen ja aikatauluihinsa sopivan kampaajan löytää aivan varmasti jokainen. Nettiajanvarauksella voi ajan varata itselleen sopivana hetkenä.

teksti: Terhi Kangas, Toteuttamo VERBAALI (lahtelainen pienyrittäjä)