Kampaamotuolissani SINÄ olet pääosassa.

Varaa aika

Kampaamo Lahden keskustassa!

Tutustu liikkeeseemme

Tervetuloa hyvän fiiliksen kampaamoon.

Tarjolla myös parturipalvelut miehille ja lasten hiustenleikkuu vaikka turvallisesti vanhemman sylissä.

Tanner


Yli vuosikymmen lahtelaisen kampaamoelämän sykkeessä on ollut mahtavaa aikaa. Kesällä 2016 tuli kuitenkin aika ottaa rohkea askel uuteen. Toteuttaa unelma nimeltä oma kampaamo.

Tässä se nyt on. TANNER. Palveluksessasi.

Ajanvaraus

Ajanvarauskalenterista voit etsiä sinulle sopivaa aikaa. Jos sellaista ei löydy, voit aina soittaa 044 980 9848, sillä esimerkiksi peruutusaikoja voi vapautua nopeastikin. Peruutukset ystävällisesti vain puhelimitse.


Ota hetki omaa aikaa. Virkisty ja uudistu Tannerin tuolissa.

Vanhan freesaus vai täysin uusi tyyli? Suunnitellaan yhdessä.

Henkilökunta

Hiusmuotoilijoina meille on tärkeintä, että asiakas nousee kampaamotuolistamme tyytyväisenä peilikuvaansa. Haluamme kuitenkin, että käynti Tannerilla on sinulle myös arvokas hetki omaa aikaa. Toivomme, että nautit käynnistä yhtä paljon kuin me työmme tekemisestä. Työtään rakastavan Tannerin tarinan voit lukea tästä. Liikkeessäni sinua palvelevat ammattitaidolla myös Krista Saarinen, Anni Valjakka, Maija Riihimäki sekä kosmetologi Birgitta Kiiski.


Miia Tanner

Hiusmuotoilija

Miia Tanner

Hiusmuotoilija


Birgitta

Kosmetologi, meikkaaja

Birgitta

Kosmetologi, meikkaaja


Maija

Hiusmuotoilija

Maija

Hiusmuotoilija

Hiusmuotoilija


Hinnasto

Kaikki hinnat sisältävät alv 24%


  • Leikkaukset
  • Kampaamoleikkaus 40.00 €
  • Otsahiustenleikaus 12.00 €
  • Parturileikkaus 30.00 €
  • Lasten hiustenleikkaus 25.00 €
  • Mallinmuutosleikkaus 52.00 €
  • Koneajo 15.00 €
  • Värjäykset
  • Väri ja leikkaus (lyhyet) 100.00 €
  • Väri ja leikkaus (keskipitkät) 115.00 €
  • Väri ja leikkaus (pitkät) 125.00 €
  • Tyviväri ja leikkaus 95.00 €
  • Väri ja leikkaus extrapitkät 135.00 €
  • Väri (extrapitkät) 120.00 €
  • Monivärit/raidat
  • Moniväri ja leikkaus (lyhyet) 105.00 €
  • Moniväri ja leikkaus (keskipitkät) 120.00 €
  • Moniväri ja leikkaus (pitkät) 135.00 €
  • Moniväri ja leikkaus extrapitkät 145.00 €
  • Moniväri (extrapitkät) 130.00 €
  • Kampaukset ja meikit
  • Hiustenpesu ja föönaus 35.00 €
  • Pikakampaus 20min 20.00 €
  • Juhlakampaus 60.00 €
  • Päivämeikki 40.00 €
  • Juhlameikki 55.00 €
  • Häämeikki (sis. koemeikki) 100.00 €
  • Hiustenpidennykset ja permanentit
  • Permanentti (lyhyet) 110.00 €
  • Permanentti (keskipitkät) 120.00 €
  • Teippipidennys 65€/h 65.00 €
  • Osapermanentti 100.00 €
  • Ripset/kulmat
  • Ripsien ja kulmien värjäys ja muotoilu 26.00 €
  • Kulmien värjäys ja muotoilu 16.00 €
  • Ripsien värjäys 16.00 €
  • Kulmien muotoilu 10.00 €
  • Henna Spa -kulmien värjäys 37.00 €
  • Ripsien kestotaivutus ja värjäys 57.00 €
  • Hiushoidot
  • Olaplex-hoito värin yhteydessä 30.00 €
  • Olaplex-hoito vaalennuksen yhteydessä 40.00 €
  • Olaplex-hoito leikkauksen yhteydessä 30.00 €
  • Olaplex-hoito 50.00 €
  • Kasvohoidot
  • My Payot -kasvohoito (heleyttävä, kosteuttava) 62.00 €
  • Payot Sensi Solution -kasvohoito (rauhoittava, kosteuttava) 62.00 €
  • Payot Techni Liss -kasvohoito (uudistava, silottava) 75.00 €
  • Payot Hydratation Essentielle -kasvohoito (kosteuttava, hemmotteleva) 75.00 €
  • Payot Lift Absolu -kasvohoito (kiinteyttävä, liftaava) 75.00 €
  • Ultraäänikasvohoito 75.00 €
  • Ultraäänikasvohoito sarjahoito (4 krt) 260.00 €
  • Ihonpuhdistus 55.00 €
  • Ihonpuhdistus sarjahoito (3 krt) 135.00 €
  • Ultraäänipuhdistus 65.00 €
  • Ultraäänipuhdistus sarjahoito (4 krt) 220.00 €
  • Timanttihionta 65.00 €
  • Timanttihionta hieronnalla 75.00 €
  • Timanttihionta sarjahoito (4 krt) 220.00 €
  • Minikasvohoito 39.00 €
  • Silmänympäryshoito 35.00 €
  • Payot Detox Absolu 75.00 €
  • Kädet/kynnet
  • Pikakäsihoito 25.00 €
  • Käsihoito 50.00 €
  • Parafiininaamio käsille 15.00 €
  • Rakennekynnet uudet 90.00 €
  • Rakennekynnet huolto 62.00 €
  • Luonnonkynnen geelaus 70.00 €
  • Luonnonkynnen geelaus huolto 52.00 €
  • Yhden kynnen korjaus 15.00 €
  • Rakennekynsien/geelauksen poisto 50.00 €
  • Geelilakkaus yksivärinen 40.00 €
  • Geelilakkaus ranskalainen/värikärki 45.00 €
  • Geelilakkaus huolto (yksivärinen) 45.00 €
  • Geelilakkaus huolto (ranskalainen, värikärki) 50.00 €
  • Jalkahoidot
  • Jalkahoito 55.00 €
  • Varpaankynsien geelilakkaus 50.00 €
  • Geelilakkaus huolto 65.00 €
  • Vartalohoidot
  • Selän ihonpuhdistus 55.00 €
  • Ihokarvojen poisto
  • Ylähuuli, leuka tai kulmat 10.00 €
  • Ylähuuli, leuka ja kulmat 20.00 €
  • Sääret 37.00 €
  • Koko jalat 65.00 €
  • Bikinilinja 25.00 €
  • Kainalot 20.00 €
  • Ripsipidennykset
  • Ripsihuolto klassinen 55.00 €
  • Ripsihuolto klassinen 5-6vko 70.00 €
  • Ripsihuolto volyymi 65.00 €
  • Ripsihuolto volyymi 5-6vko 80.00 €
  • Pikahuolto 35.00 €
  • Ripsipidennysten poisto 30.00 €
  • Microblading
  • Microblading kulmat 200.00 €
  • Microblading + shading 245.00 €
  • Jälkivahvistus 50.00 €
  • Huolto 6-8kk 100.00 €
  • Huolto 8-12 kk 125.00 €
  • Täyteainehoidot
  • Huulten täyttö 1ml 270.00 €
  • Huulten kevyt täyttö 0,5ml 210.00 €
  • Ryppyjen ja juonteiden täyttö 1ml 270.00 €

Yhteystiedot


Lähetä meille viestiä lomakkeella.

Tule käymään


Osoite: Rautatienkatu 14, 15110 Lahti Puhelin: 0449809848 Sähköposti: info@kauneustanner.fi